Kalevala koru Amulettiriipus pronssi tai hopea, Taikalintu

Kalevala koru

Kalevala koru Amulettiriipus pronssi tai hopea, Taikalintu

Saatavuus
Varastossa

Valitse materiaali tästä

Tuotetiedot

Pohjolan kansoille linnut symboloivat onnea, terveyttä ja menestystä. Koska linnut osasivat lentää, niiden uskottiin olevan myös sanansaattajia ihmisten ja jumalien välillä.

Uutuusamuletti Taikalintu laulaa lauluja paremmasta huomisesta ja tuo kantajalleen onnea, iloa ja menestystä.

Amuletti, onnentuoja. Entisaikoina korut olivat kantajalleen enemmän kuin vain kauniita esineitä. Monet esiäitiemme korujen kuviot ja koristeet olivat väkeviä symboleja, joiden uskottiin tuovan onnea, terveyttä ja menestystä, sekä pitävän loitolla pahat henget ja ajatukset. Amuleteissa menneiden aikojen uskomukset heräävät eloon. 

Klassikon uusi tulkinta. Pohjolan kansoille linnut symboloivat onnea, terveyttä ja menestystä. Keväisin muuttolinnut toivat mukanaan lupauksen kesästä ja maan runsaista antimista. Koska linnut osasivat lentää, niiden uskottiin olevan myös sanansaattajia ihmisten ja jumalien välillä. Taikalintu-amuletti on saanut innoituksensa korusta, joka on peräisin vauraalta viikinkiajalta. Pesänsä suojista Taikalintu laulaa iloa ja uskoa onnelliseen huomiseen.

Taikalintu-amuletti ilahduttaa kaikkia pienten, keveiden korujen ystäviä, joita puhuttelevat kiehtovat yksityiskohdat, vahvat tarinat ja kaukaa menneisyydestä kumpuavat uskomukset. Käytä pitkänä, lyhyenä tai jotain siltä väliltä, kenties kahta tai kolmea Amuletti-riipusta samanaikaisesti. Ketjussa säädettävä pituus 40/45/50 cm. Korun mukana toimitetaan myös jatkopala, jolla ketjusta voi tehdä 55- tai 60-senttisen. Ketjussa ja jatkopalassa jousirengaslukko.

Leveys: 19.5 mm

Valitse haluamasi materiaali.


Hoito-ohje Pronssikoruille

Pronssi on kuparin, tinan ja sinkin seos, joka
tummuu nopeammin kuin jalometallit. Uusissa pronssikoruissa on korua suojaava
lakkapinta, joka ehkäisee korun tummumista. Kalevala-puhdistusliinalla voi
kiillottaa kohdat, jotka ovat himmentyneet, jos suojalakka on kulunut.
Puhdistuksen jälkeen koru on hyvä pestä miedossa saippuavedessä, jottei liinan
sisältämä puhdistusaine tahraa vaatteita.

Toimitus

Tuote voidaan toimittaa seuraavilla toimitustavoilla.

Posti Pikkupaketti
5,90 €
Posti Postipaketti
5,90 €
Posti Kotipaketti
15,93 €
Posti Express-paketti
14,00 €
Matkahuolto XXS-paketti
4,90 €
Matkahuolto Lähellä-paketti
6,50 €
Matkahuolto Bussipaketti
8,90 €
Matkahuolto Jakopaketti
14,00 €
Matkahuolto Kotijakelu
15,50 €
Nouto myymälästä
0,00 €

 

 

 

 
 
 

 

 
 
 

 

 
 
 

 

 
 
 

 

 
 
 

 

 
 

Lahjakortti